Päätä jomottaa ja vituttaa suoraks suomeks. Koulus mantsan tunnil käveltii vaa jonnekki Rastilaa ja Kallahtee ja takas, aika rasittavaa oli joo ja sen takii jalat aivan rikki.

Kouluki tuntuu rankemmalta ku ennen, ehkä se on tai sit vaa kuvittelen. Elämä on muutenkin aika perseest, itseasisassa aina ollukki. Kaikki hauska kielletää aina ja joskus toivois et se ainoo hyvä mitä on ois unta. Ei oo jaksanu anteeks vaa tännekkää kirjottaa, ei oo tullu mieleen mitään insipiroivaa, päässä pyörii pelkkää tyhjää.

Ihanku elämä ois joku elokuva tai vuoristorata, tarina vailla loppua. Mitäköhän maailmas sit tapahtuu ku meit ei oo enään? Kaikki muuttuu arvatenkin parempaan suuntaan tai pysyy ennallaan.

Miten ihminen voi olla rikki, kulutettu puhki, sisältä kuollut?