Mä en haluu enkä jaksa kelaa sitä asiaa enää, haluun et se loppuu, haluun et tää loppuu. Kaikki loppuu, ja voihan ne lääkkeetki loppuu. Maailma on julma, kurja, karu ja paska paikka, mut se on kestettävä ja päivä kerrallaa mennää. Tahdon muuta ajateltavaa, tekemistä en enää näit samoi kuvioit jotka toistuu toistumistaa eikä jätä rauhaan. Onks se vaikeeta vaa irrottaa, päästää irti, luovuttaa. Mikä tätä maailmaa ja kaikkii vaivaa, miksei kukaa tajuu. Ei se elämä kellää oo helppoo otan osaa, oon pahoillani, surullinen, vihanen kaikkien puolesta jotka joutuu kestää kaiken paskan yksin ja joil tuntuu et se taivas tippuis niskaan mut kyl siit noustaan viel, vei se sit päivii, viikkoi, kuukausii tai vuosii. Aina on olemas ratkaisuja, vaihtoehtoja ja reittejä joita seurata parempaan suuntaan, mut meneeks mikään kuitenkaan niinkuin toivois ?

Onko ruoho tosiaankin vihreempää aidan toisella puolen ?