Rupesin tos eile kelaa et kaikil on nykyää joku kumppani, siis niinku suurimmal osal mun kaveriporukast ja mä oon niinku se yksinäinen sit. No mut oikeestaan mulle on tärkeempää et mun frendit on onnellisii ku se et ite oisin, en vaa tajuu mut niin se on. Mut onneks mul on sentää kavereit, nekin on jotain tai oikeestaan aika paljonkin, niil on suuri osa mun elämäs ja ilman niit ei ois mitään. Must on ihanaa et kaikki ihkuttaa mulle aina kuinka ihastuneit ne on, vaik en aina ees näytä sitä ja tiiän et niist voi tuntuu et mua ei muka kiinnostais, mut tottakai kiinnostaa. Tänäänki mulle ihkutettii joka suunnast et kuinka ihastuneit mun frendit on, sitä oli ihana kuunnella ja tajuta et ne on onnellisii, tuli heti parempi mieli itellenikin.

Tänää oikeestaa koko koulupäivä suju hyvin ja olin aika rauhallisesti koulus, paitsi et vittuilin liikanopelle mut se nyt on ainoo tunti mitä vihaan nykyään ku on uus maikka, muuten sit olinkin ihan shut up. Oon aikaa ylpee itestäni ja nii kelatkaa meidän kuviksen maikka kehu mun työtä, olin et "mitä ihmettä, sanoks toi oikeesti noin". Nyt kyl nostan noit numeroit et pääsen jatkaa tän vuoden jälkeen sit sinne mihin haluun ettei tarvii käydä kymppiluokkaa. Onneks meidän luokal on yks henkilö ainakin joka osaa kuunnella mua ja auttaa jos tarviin. Se osaa auttaa mua koulus, vaik on mua nuorempi nii tuntuu et on mua paljon vanhempi, ihan oikeesti. Tätä henkilöö voi sanoo mun lapsuudenkaveriks, koska oon tuntenu sen semmoset 5vuotta, ja se on kauan. Haahaha naurattaa vielki se päivä miten tutustuttii, en viitti sitä tänne kirjottaa, saattaa vähän sit nolottaa ku muut lukee näit juttui.

Mutsin kommentti mun koulukuvasta : "sä näytät täs niin onnelliselta"