"... tehdään se yhdessä."

Tänää oli sit se päivä, saatettii Hanna viimiselle matkalleen. Miten maailma voi riistää viattomalta, niin nuorelta ja hauraalta ihmiseltä hengen ja vielä liian aikaisin. Mikä tarkoitus elämällä on jos sitä ei saa elää niinkuin toivoisi ? No aina kaikki ei mee niinku haluis ja kaikki menee aina väärin. On niin tuskaa nähä mitä Hannan lapset joutuu kärsii, sen poika ei halunnu ees tulla kirkkoon hyvästelee äitiään, ei vaan pystynyt, ja Hannan tyttö ei ymmärrä et mitä tapahtu mut vanhempana ehkä sitten. Täst asiast ja täst fiiliksest olis vaa nii paljon sanottavaa, mut en vaa jaksa puhuu siit ja on vaa yks joka jaksaa kuunnella ja joka ymmärtää. Miten tän asian yli ees pääsee, vaik sanotaan et aika parantaa ja et suru on työtä, mut ei se aika paranna aina kaikkii haavoi ja se työ ei lopu koskaan. Suru jatkuu vaik sitä ei ite ymmärtäs tai ei pystyis vaa myöntää ittellee.  Just sillonku kaikki on kääntymäs parempaa suuntaan nii elämä stoppaa siihen, oliks sil joku tarkotus et näin kävi ? Oliks tää kosto jostain ? Mitä tuli tehtyy väärin ? Noihin kysymyksiin ei oo oikeeta vastausta, vaan jokaisella on omat vastaukset, mikään vastaus ei ole väärin vaan kaikki ovat oikeita.

Miks joulu on tällast aikaa et sillo joutuu hyvästelee aina jonku itellee lähimmäisen. 6 vuotta sit mun mummi, vuos siit jouluna vaari, vähän aika sit ennen jouluu yks Timo ja nyt sit tää. Miten joku jaksaa tällast, ei tätä vaa tajuu mitenkää, eikä opi aina ymmärtämäänkään. Elämäl on suuntansa ja me vaa kuljetaan sen mukaa, sil on käsikirjotus ja me vaa näytellään sen mukana, se johdattaa meit ja me seurataa sitä, jokainen uus päivä on elettävä niinku se ois viiminen koska koskaan ei tiiä koska on meidän vuoro lähtee täält. Semmost se joskus on.

1982-2007.